Naapuritarinoita koronan aikaan

 Osa 19. Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja.  Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi.  Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia. Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon...

 Osa 18. Elokuun puolivälissä 2020 järjestettiin yleisurheilu Kalevan Kisat, joita seurailin läppäriltä, lähinnä jälkikäteen, työnteon ohessa. Entisenä harrastajana, lajit kiinnosti.  Onneksi koronasta ei ollut nyt näiden kisojen pysäyttäjäksi. Yläkerran naapurini Pate, johon jostain kohtalon oikusta törmäilin nyt vähän väliä, seuraili myös Kalevan kisoja. Tosin aivan erilaisella perspektiivillä kuin minä. Tuli sitä minulle oikein kotiovelle esittelemään, kännissä tietty. -"Jumalavita oli kuule komeita naaraita telsussa äsken", Pate aloitti ja heilui ovensuussa repaleisen oloisena, yllään vain virttynyt harmaa t-paita ja vihreät verkkarit, joiden kuminauha tuntui katkenneen, ja Pate piti niitä ylhäällä toisella kädellään. Toisessa kädessä hänellä oli yllättäen olutpullo. -"Niinkö? Siis missä?" kysyin, vaikka tiesinkin, mitä Pate tarkoitti. -"No, telkkarissa höhlä. Etkö sä kato Kalevan kisoja?" -"En mä katsele juurikaan telkkaria, läppäriltä olen katse...

 Osa 17 Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli. Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli.  Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain ku...

 Osa 16. Lähdin viikoksi Pariisiin. Osaksi lomailemaan, lukemaan kirjoja ja pöljäilemään turistina, osaksi pakoon Suomen sadekelejä ja yläkerran naapuri Patea. Pariisi oli minulle tuttu kaupunki, olin vieraillut siellä ennenkin. Eiffel -tornit, kirkot ja kadut olivat jo aika tuttuja. Minä pidän Pariisista. Sen kaupunkikuvasta ja elämäntavasta. Sen viineistä ja ruuista. Välittömyydestä ja eurooppalaisuudesta. Siksi sinne palaan aina vaan uudelleen. Lento kesti kaikkine krumeluureineen vain kolmisen tuntia, eli suunnilleen saman, jos olisi ajanut autolla Jyväskylään. Eurooppa on siis lähellä. Lentäen pitkäkin matka joutui. Jo lentokoneessa sain tunteen, että tämä matka tulisi olemaan hyvä juttu, lähinnä päälleni. Mukanani oli kolme kirjaa ja tarkoitus oli kuljeskella Pariisissa turistin lailla, pysähdellä puistoissa ja lueskella ja rentoutua. Näin teinkin. Tarkoitus oli myös käydä joka ilta syömässä, aina eri paikassa ja aina erilaista ruokaa ja juoda erilaisia viinejä. Näin teinkin....

 Osa 15 Heinäkuu 2020 oli minulle loma-aikaa. Pidin taukoa kirjoittamisessa, keskityin kirjojen lukemiseen ja lomailemiseen. En olisi voinut ikävämpää aikaa lomalleni valita. Tuntui, että jatkuvasti satoi tai sitten pilvet täyttivät muuten vain taivaan. Aurinkoa ei näkynyt juuri ollenkaan. Mietin ulkomaille lähtöä.  Ryhdyin tutkimaan kohteita Euroopasta. Korona -virus -tilanne oli Suomessa heinäkuussa hyvä, tautia ei juurikaan esiintynyt, mutta tuntui, että muualla maailmassa oltiin vielä sen pauloissa. Eikä minua huvittanut astmaatikkona viettää lomaani maski kasvoilla. Jätin ulkomaille matkustamisen mietintäasteelle.  Pinosin työpöydälleni tusinan verran kirjoja, jotka päätin lomani aikana lukea. Läppärin laitoin kaappiin. Yhtenä iltapäivänä kävelin sateenvarjon alla Espoonlahden Lidliin kauppareissulle. Taivas oli purppuraisen harmaa ja tiedossa oli koko päiväksi sateita. Tihutti vettä ja kaikkia tuntui vituttavan, paitsi jostain syystä minua. Viheltelin mennessäni, ei...

 Osa 14. Juhannuksen 2020 minä vietin ihan itsekseni, vieläpä vapaaehtoisesti. Monena juhannuksena olin ollut kavereiden kanssa mökkiolosuhteissa, lähinnä viinaa juomassa, mutta nyt juhannustelin yksin. Ei minulla sinänsä mitään juhlan tuntua, tai juhlimisen himoa ollut. Mutta koska ravintolat saivat nyt jo olla auki, kävin terassilla, oikein isolla kirkolla, Helsingissä, juomassa pari lonkeroa. Siinä minun juhlimiset. Ja rauhassa sai olla, näin vain muutaman ihmisen liikenteessä. Mietin siinä terassilla istuessani, että missähän se alakerran naapurini Chen oikein vaikutti nykyään, kun ei miestä ollut näkynyt pitkään aikaan. Mietin myös yläkerran naapuriani Patea, jonka kanssa minulla oli aivan selvästi jonkinlainen sotatilanne päällä. Rintamalinjat olivat alkaneet vasta muotoutumaan, mutta selkeästi ne olivat jo olemassa. Kostonkierre niin sanoakseni. Pate oli saanut Mitsubitsinsä korjattua (kts aikaisemmat osat), tai oikeammin korjautettua, koska eihän Pate mitään enää korjaillut...