NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 20


Olen nyt kaksi päivää seuraillut ikkunasta meidän taloyhtiön huoltomiestä, jolla näyttää näin syksyisin olevan kamala himo puhallella puusta pudonneita lehtiä paikasta toiseen. Eilen hän lehti -puhalteli etupihan vaahtera -puusta pudonneita lehtiä, pieniin kasoihin, ja tänään taas niitä samoja lehtiä, joita öinen tuuli oli levitellyt pitkin pihaa. Sen verran minua huvitti tämän huoltomiehen toiminta, etten malttanut olla hänelle sanomatta, kun tulin kaupoilta:

-"Moi. Kattelin eilen ikkunasta sun touhuja. Kiva lehtipuhallin sulla, mutta tajuathan sä, että toi on ihan turhaa hommaa? Puhaltelet niitä lehtiä pitkin pihaa, edestakaisin, päivästä toiseen. Tekisit sinäkin jotain järkeviä töitä palkkasi etten. Kuten esimerkiksi vaihtaisit ton meidän rapun hissin lampun, joka on ollut sammuneena jo viikon. Tai veistelisit eukolles vaikka luudan".

Huoltomies sydämistyi, jostain kumman syystä, ja lähti minua sillä lehtipuhaltimella takaa-ajamaan. Näin hänen ilmeestään, että nyt oli tosi kyseessä. Minä yritin karkuun, minkä kipeällä nilkalla pääsin (olin sen äskettäin lenkillä muljauttanut) , kohti rappua, tietoisena tosin siitä, että tällä vimmastuneella äijällä oli kyllä varmaan yleisavainkin. Onneksi sillä huoltomiehellä oli itselläänkin jotain lonkkavikaa, joten kun hetki oli kinkattu peräkkäin, pääsin rappuun turvaan (kun ei sen lehtipuhaltimen kanssa se äijä olisi varmaan mahtunut ovesta) ja sitten kotiinkin. Kotona naureskelin, että "olipa siinä perkeleen kiukkuinen lehtien siirtelijä".

Muutenkin meidän taloyhtiössä oli syksyllä 2020 varsin kireä ilmapiiri. Varsinkin yläkerran naapuri Pate oli kuin myrskyn merkki, (kts osa 19) kun sanoin vieneeni hänen Popeda -levynsä kirpputorille. Pari päivää sitä huutoa oli jo kestänyt ja lopulta postiluukusta kolahti minulle sitten Patelta terveisiä. Se oli käsin, lyijykynällä, kirjoitettu lasku, jossa oli eritelty jokainen levy ja sen oletettu markkina-arvo. Laskun loppuun oli vielä lisätty: "Vasta sairaalasta päässeen henkilön tunnetilan horjuttaminen - 500€". Naurahdin Paten draamalliselle kekseliäisyydelle. Otin laskun käteeni ja lähdin sen kanssa Patea moikkaamaan. Esitin hänelle mielipiteeni moisesta laskusta.

-"Luuletko sä pölvästi, että minä edes harkitsisin maksavani tällaisia älyvapaita laskuja? Se niiden sun levyjes myyminen oli enemmänkin Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen teko".

Pate meinasi tulla silmille. Kipsien ja keppien kanssa. Peräännyin pari metriä. En pelosta, vaan hämmentyneenä Paten selvinpäin olosta.

-"Sinä saatanan kulttuuritöiden tuhoaja. Kehtaatkin näyttää naamaasi minun ovellani. Ja parempi olis vaan maksaa. Muuten usutan liivimiehet sun kimppuun", Pate uhosi.

Rupesin nauramaan. Päivä oli muutenkin ollut tavattoman raskas. Ensin nilkka meni lenkillä ympäri, sitten jouduin pakenemaan hurjistunutta huoltomiestä, ja nyt Patekin tuli iholle. Minulla kuohahti sisu. Astuin haastavasti taas Paten kynnykselle. 

-"Haahhaha...usutat mitkä? Siis miehet, jotka käyttää liivejä? Transu -kaveris?"

Pate rupesi huitomaan taas sillä ainoalla kepillään. Revin sen Paten käsistä ja heitin sen alakerroksiin, kamalalla paukkeella. Sitten rypistin kädessäni olleen laskun, työnsin sen Paten virttyneen kollege -puseron kauluksesta sisään, ja rauhallisesti, Patea koko ajan tuijottaen, lähdin alakertaan, omille tonteille. Luotin siihen, että vaikka Pate hurjistunut olikin, ei lähtisi kipsiensä kanssa remuamaan perääni, ainakaan kovin vikkelään.

Ei meitä syksyllä 2020 korona -tauti riivannut.

Me riivasimme toisiamme.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 17 Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli. Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli.  Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain ku...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 19. Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja.  Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi.  Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia. Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon...
Lue lisää