NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 19.

Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja. 

Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi. 

Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia.

Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon taivaallista. Tai ainakin pyrin siihen, etteivät nämä liikaa veisi ajatuksista tilaa. Minulla oli työni, kirjoja piti kirjoittaa. Ja minulla oli hyvä vaihe; aina kun avasin läppärin ja ryhdyin touhuun, tekstiä syntyi, mielikuvitus jylläsi. Elämän eliksiiriä sain naapureistani, lähinnä yläkerran naapuri Patesta, joka oli kyllä ehtymättömien tapahtumasarjojen kruunaamaton kuningas. Aina sattui ja tapahtui, kun oli kosketuksissa Paten kanssa.

Elokuussa Pate satutti jalkansa niin, että kipsi oli jonkin aikaa kävelyä vaikeuttamassa, ja kun hän sai sen pois, satutti itseään melkein heti uudestaan. Häntä potki epäonni niin sanotusti isolla jalalla. Minä olin tällä kertaa aivan syytön tapahtumiin. Tai sanotaanko, että tälläkin kertaa. Nimittäin; Pate oli intoutunut parin ryyppykaverinsa kanssa järjestämään pihalla pienimuotoiset syysriehat. Kyllähän sen tietää, että kun tuollaisia järjestää ja vielä kaljaa juoden, ei hyvä heilu. 

Keinusta hyppäämisen epäviralliset pihan mestaruuskisat päättyivät Paten osalta Jorvin sairaalaan. Nilkka murtui uudestaan, ja sen lisäksi myös oikean käden kyynärpää. Olin vähän pahastunut, että eivät minua kutsuneet kisoihin ollenkaan, mutta toisaalta ymmärsin kyllä; Olisin hurjan luontoni avustuksella taatusti pessyt kaikki. Hurjapäisyyteni, mitä keinumiseen tuli, oli tunnettua laatua. Mutta anyway...Pateen...Minä olin se, joka Paten sitten sai Jorviin kuskata, hänen omalla Mitsubitsillään. Varmaan siksi, että olin ainoa, jonka Pate tiesi olevan selvinpäin.

Minä olin sitä mieltä, että Pate oli kyllä satuttanut päänsäkin, että se kannattaisi myös tarkistuttaa, koska Pate antoi minulle sekä Mitsun, että kotinsa avaimet. Pate tokaisulleni vain naureskeli, mutta mainitsi, että "kukat piti kastella". Ihmettelin, että "mitkä helvetin kukat", koska en edes tiennyt, että Patella sellaisia oli.

Kun sain Paten Jorviin, menin heti hänen kämpilleen. Kun kerran sain häneltä avaimet. sain myös älynväläyksen, joka tuotti suunnatonta iloa minulla ja varmaan koko taloyhtiölle. Katsoin ensin kukat, oli niitä siellä juu, mutta ei sellaisia, joita kuvittelin. Nämä olivat lämpölampun alla. Annoin niiden olla, vaikka tässä jotain säädöksiä kyllä rikottiinkin. Enhän minä ollut poliisi. Mielenkiintoni kohdistui Paten levykokoelmaan, joka sinällänsä ei ollut kovin laaja. Ei siellä ollut oikeastaan kuin Popeda-bändin levyjä ja ne minä vein kaikki kirpparille. Se lieni minun paras tekoni syksyllä 2020. Olihan Paten Popedan huudattaminen kiusannut minua ja taloyhtiötä jo useamman kuukauden.

Kävin sitten Paten myös hakemassa Jorvista, kun leikkaus ja kipsaaminen oli suoritettu. Taluttelin kotiin ja availin ovia, kun kipsit olivat sekä jalassa, että kädessä. 

Heti Pate asian huomasi. Että jotain puuttuu.

-"Missä on mun Popedat?"

-"Mitkä?"

-"Mun Popedan levyt? Missä ne on?"

-"Vein ne kirpparille".

-"Mitä vittua?"

-"Pidettiin toissailtana taloyhtiön asukaskokous ja siellä asia päätettiin. Kaikki levyt meni heti kuin kuumille kiville. Niin, ja tässä on sun osuutes...", sanoin ja laitoin vitosen setelin Paten olohuoneen pöydälle.

Pate tuijotti minua suu auki, silmät selällään.

-"Hyvin ne tosiaan meni kaupaks...laitoin myyntisumman lähes kokonaan hyväntekeväisyyteen, niin kuin asukaskokouksessa sovit...".

Pate rupesi huutamaan, kesken lauseeni, ihan kiljumalla, ja heilumaan sen ainoan keppinsä kanssa, joten jouduin poistumaan Paten lähettyviltä. Lähdin kotiin.

Harkitsin sitten jopa poliisin kutsumista paikalle, kun se huutaminen ja mesoaminen ei meinannut millään loppua.

Ei meitä syksyllä 2020 korona piinannut.

Minä ja asukasyhdistys piinasimme Patea.