NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 17

Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli.

Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli. 

Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain kuului. Pate säikähti niin, että loikkasi ainakin viisi metriä sivusuunnassa ja oli silloinkin vielä ilmojen teillä, kun päässä olleet kuulokkeet, tai niiden johdot, ottivat vastaan ja Pate kellahti selälleen. Kyllä hän minusta teki tässä epävirallisen miesten 45-sarjan pituushypyn suomen ennätyksen. Alastuloa tosin pitää vielä viilata; selälleen laskeutuminen nimittäin varmaan sattuu. Huutokin oli kamala.

-"MITÄ HELVETTIÄ?" Pate kiljui, piteli selkäänsä, näki minut ja pomppasi pystyyn, kuin kumipallo.

Pate tuli aivan iholle ja katselin hänen punakkaa, turvonnutta naamaansa kahdenkymmenen sentin päästä. Tosin kaksikymmentä senttiä alempana. Haistoin läpimenneen kiljun äitelän lemun. Otin pari taka-askelta.

-"Hyi saatana, mikä haju...".

-"Mitä vittua sä hyökkäät mun päälleni tolleen ja vielä hakkaat?"

-"Kuhan morjenstin. Onko krapula? Sekö noin pelästyttelee?" kysyin ja katselin kirjastotädin suuntaan, joka tuijotteli meitä, häiriön aiheuttajia. Nyökkäsin hänelle, että ei tässä mitään.

-"Mitä se sulle kuuluu, mikä mulla on?"Pate sanoi jo vähän lauhkeammin. Ei hänellä näköjään riittänyt  nyt voimaa pitempiaikaisempaan vihanpitoon.

-"Sus siunakkoon, kun mä siis säikähdin...".

-"Mitä sä täällä levyjä selailet? Sullahan on jo kaikki Popedat...".

-"Kuhan kattelin. Perkele, kun sydän hakkaa vieläkin kahtasataa".

-"Sehän hakkaa sulla aina samalla tahdilla. Sitä se ainainen viinan litkiminen teettää. Tiesitkö muuten...asiasta kukkaruukkuun...", aloitin, ja menin aivan Paten lähelle, hajusta huolimatta, ja kuiskasin:

-"...että täällä on kuule myös DVD-levyjen aikuisviihdeosasto? Siis pornoa leffoina...".

Pate katsoi minua pyöristynein silmin, ja ihmettelin siinä, että miten noin viirusilmäinen mies ne niin pyöreiksi saikin? Pate kysyi, epäluuloa äänessään:

-"Onko muka? Missä täällä muka sellainen on?"

-"Tuolla perällä. Takahuoneessa. Se on kuin VIP-tila. Siellä on kuule koko huone täynnä pornografiikkaa. Mene vaikka tolta kysyyn", sanoin ja osoitin sormella vanhempaa, tiskin takana kirjoja leimaavaa kirjastotätiä, joka oli jo lopettanut meidän tuijottelun.

Pate ensin empi, mutta kun mielestään varmistui, että olin tosissani, häntä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Minulla oli naurussa pitelemistä, kun näin kirjastotädin ensin punehtuvan Paten kysymystä, sitten kiivaasti tuolilta ylös nousten suuttuvan ja näyttävän Patelle ovea, ja uhkaillen Patea porttikiellolla. Pate nikotteli, levitteli käsiään, pyyteli varmaan anteeksi, sitten viittoili minuun, katsoen pahalla silmällä. Minä nostelin vain olkapäitäni, syyttömän näköisenä, mutta virnistellen.

Pate joutui lähtemään kirjastosta, näytellen minulle keskisormea mennessään, joten kyllä sieltä jonkinasteinen kosto oli taatusti jossain vaiheessa tulossa. Mutta kyllä kannatti. Hyvä mieli kantoi läpi päivän. Sain kahdessa tunnissa kirjoitettua romaanini raakaversiota peräti kuusi liuskaa. Hymy huulessa.

Ei meitä heinäkuun lopulla korona kurittanut.

Minä kuritin Patea.