NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 14.

Juhannuksen 2020 minä vietin ihan itsekseni, vieläpä vapaaehtoisesti. Monena juhannuksena olin ollut kavereiden kanssa mökkiolosuhteissa, lähinnä viinaa juomassa, mutta nyt juhannustelin yksin. Ei minulla sinänsä mitään juhlan tuntua, tai juhlimisen himoa ollut. Mutta koska ravintolat saivat nyt jo olla auki, kävin terassilla, oikein isolla kirkolla, Helsingissä, juomassa pari lonkeroa. Siinä minun juhlimiset. Ja rauhassa sai olla, näin vain muutaman ihmisen liikenteessä.

Mietin siinä terassilla istuessani, että missähän se alakerran naapurini Chen oikein vaikutti nykyään, kun ei miestä ollut näkynyt pitkään aikaan. Mietin myös yläkerran naapuriani Patea, jonka kanssa minulla oli aivan selvästi jonkinlainen sotatilanne päällä. Rintamalinjat olivat alkaneet vasta muotoutumaan, mutta selkeästi ne olivat jo olemassa. Kostonkierre niin sanoakseni. Pate oli saanut Mitsubitsinsä korjattua (kts aikaisemmat osat), tai oikeammin korjautettua, koska eihän Pate mitään enää korjaillut. Minulla oli idea sen varalle.

Kuin telepaattisena viestinä, Chen tuli juhannuspäivän aamuna ringittämään ovikelloani. Yllätyin. Mies seisoi ovensuussa pienenä ja kumaraisena. Aistin heti, että jotain oli tekeillä.

-"Morjensta Chen. Pitkästä aikaa. Missäs olet luuraillut?"

Chen vilkuili minua alta kulmiensa, surullisen oloisena, eikä meinannut saada sanaa suustaan. Pelkäsin, että hän alkaisi taas itkemään, joten aloin vastavuoroisesti hymyilemään oikein riehakkaasti. Se tehosi; Chenin alkava itku vaihtui ihmettelevään ilmeeseen.

-"Niin, missä minä mitä?" Chen kysyi.

-"Luuraillut. Niin juu, sinulle tuo lienee outo ilmaisu. No, kysytään sitten näin: Missäs olet ollut, kun ei ole miestä näkynyt?"

-"Lähinnä kotona olen ihan vaan ollut", Chen vastasi ja jatkoi:

-"Minulla on ikävä kyllä suru-uutisia. Nimittäin, meidän tiet eroavat. Minä muutan pois. Muualle".

-"Muutat pois? Minne sinä muutat?"

-"Leppivaaraan. Omieni luokse. Siellä missä ystävät ovat", Chen vastasi.

Nyökyttelimme siinä molemmat, Chenkin tasapainoisempana, kuin 30 sekuntia sitten. Olimme kiusallisen pitkään hiljaa. Sitten kröhäisin.

-"Niin...tarviitko sä kantoapua, tai jotain sellaista?"

Chen pyöritteli päätään. Sitten yhtäkkiä hän otti taskustaan pienen paketin ja ojensi sen minulle. Otin paketin vastaan, vähän hämillisenä. Mitäs nämä nyt olivat?

-"Ne ovat kirjanmerkkejä. Kiinalaisia. Kun sinä luet paljon, niin ajattelin, että...", Chen vastasi, kuin olisi lukenut ajatukseni.

-"Kiitos. Hyvin ajattelevaista....", sanoin. 

Olin otettu lahjasta. Minullekin ilmestyi jostain pieni roska silmään, jonka heti kuitenkin pyyhin pois. Astuin askeleen eteenpäin ja spontaanisti halasin Cheniä. 

-"Hei...hei...älä rutista niin lujaa", Chen sanoi.

Lopetin halaamisen. Olimme taas hiljaa hetken.

-"Niissä on jokaisessa jokin kiinalainen viisaus, tai sananlasku...kun sinä olet minua niin monessa asiassa täällä auttanut, niin ajattelin...", Chen sanoi sitten.

Katsoin kirjanmerkkejä. Näin tosiaan oli, mutta ne olivat kiinaksi. Enhän minä ymmärtänyt niistä mitään. 

Chen kumarsi ja oli kohta jo poissa. Minä jäin ovensuuhun ristiriitaisin miettein. Tämä ei nimittäin sopinut ollenkaan siihen eilen illalla Patelle tekemääni jäynään. Sillä:

Yläkerran Pate tuli melkein heti siihen perään ovelleni, ja oli kuin myrskyn merkki. Patella oli keltainen tennispallo kädessään.

-"Onko tämä, tuota noin niin, sinun pallos?

-"Mikä pallo?"

-"No tämä", Pate melkein kiljui ja näytti kädessään ollutta tennispalloa.

-"Vaikea sanoa. En minä pelaa tennistä".

-"Eikö tämä siis ole sinun? Se oli nimittäin Missun pakoputkessa. Ja siitä syntyi taas kamalasti kustanteita".

-"Kuka on tämä Missu? Ja miten tämä teidän pervessionne liittyisi muka minuun jotenkin?"

-"Höhlä. Missu on mun auto. Mitsubishi. Oletko sinä laittanut tämän sen pakoputkeen?"

-"Jaa, auto. Minä kun ajattelin jotain ihan muuta. Ja en ole. Varmaan taas ne pihan koltiaiset asialla", valehtelin Patelle vasten naamaa.

-"Perkele, kun minä saan jonkun niistä koltiaisista kiinni, niin minä väännän siltä paskat pihalle..."Pate melkein nyyhki.

-"Kävikö Missun miten?"

-"Se on ihan paskana. Savut sisään ja kaikki. Varmaan jostain leikkas kiinni. Hihna paloi tai jotain. En minä tiedä. Voi perkele!"

Pate lähti yläkertaan kiukkuisena kuin gorilla. Minua vähän kadutti jo tämä tekemäni källi. No, Pate tämän taatusti kostaisi, soittamalla Popedaa aivan liian lujalla. Ehkä sen sitten ansaitsen.

Koronakesänä meitä kuritti myös aivan arkiset asia.

Joitakin enemmän, kuin toisia.