NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 15

Heinäkuu 2020 oli minulle loma-aikaa. Pidin taukoa kirjoittamisessa, keskityin kirjojen lukemiseen ja lomailemiseen. En olisi voinut ikävämpää aikaa lomalleni valita. Tuntui, että jatkuvasti satoi tai sitten pilvet täyttivät muuten vain taivaan. Aurinkoa ei näkynyt juuri ollenkaan. Mietin ulkomaille lähtöä. 

Ryhdyin tutkimaan kohteita Euroopasta. Korona -virus -tilanne oli Suomessa heinäkuussa hyvä, tautia ei juurikaan esiintynyt, mutta tuntui, että muualla maailmassa oltiin vielä sen pauloissa. Eikä minua huvittanut astmaatikkona viettää lomaani maski kasvoilla. Jätin ulkomaille matkustamisen mietintäasteelle. 

Pinosin työpöydälleni tusinan verran kirjoja, jotka päätin lomani aikana lukea. Läppärin laitoin kaappiin.

Yhtenä iltapäivänä kävelin sateenvarjon alla Espoonlahden Lidliin kauppareissulle. Taivas oli purppuraisen harmaa ja tiedossa oli koko päiväksi sateita. Tihutti vettä ja kaikkia tuntui vituttavan, paitsi jostain syystä minua. Viheltelin mennessäni, eikä lenkkareiden kastuminenkaan minua haitannut. Vettähän se vain oli. 

Törmäsin siellä Lidlissä sitten yläkerran naapuri Pateen. Vähään aikaan ei miestä ollutkaan näkynyt. Enkä olisi välttämättä halunnut nähdä nytkään. Varmaan hänellä riitti kiireitä autonsa korjauttamisen kanssa (kts edelliset osat!) Nyt Patella oli vaihde jo tukevasti kakkosella. Katselin miehen touhuja ja täytyy sanoa, näin jälkikäteen, että harmitti, etten kuvannut. Siinä olisi ollut hänelle myöhemmin näytettävää. 

Ensimmäiseksi Pate meinasi kaataa käsidesitelineen, tullessaan kauppaan. Siinä oli selkeästi aivan liikaa liikkuvia osia, koska Paten kädet jäivät kyllä desinfioimatta. Vain erään naisen ripeä toiminta esti telinettä kaatumasta. Mitään ruokia ei Pate edes vilkuillut, vaan käveli suoraan oluthyllyille. Ei hän minuakaan niillä viiruisilla ja sameilla silmillään nähnyt, joten menin moikkaamaan. Sen verran on sanottava, että välillämme oli juuri sillä hetkellä välirauha, joten moikkaaminen oli ihan soveliasta.

-"Juhannus jatkuu, vai?" kysyin, Paten selän takaa.

Pate kääntyi liian nopeasti, jalat eivät toimineetkaan ajatuksen lailla, ja Pate pyöräytti itsensä kumoon. Yritin ottaa, vaistonvaraisesti, kiinni Paten kauluspaidasta. Ajatuksen kanssahan en olisi koskenut häneen suin surminkaan. Patella oli kuitenkin massaa niin paljon ja heikohko käsitys painovoimasta, joten kumoonhan siinä mies meni, estelyistäni huolimatta. Ostoskorissa olleet oluet kierivät pitkin lattioita.

-"Perkele...",Patelta pääsi. 

Ryhdyin miestä auttamaan. Yhdessä siinä kiroiltiin ja puhistiin, mutta ylös lattialta Pate saatiin. Huomasin hänessä pitkään jatkuneen pesemättömyyden. Hajusta.

-"Kato naapuri. Perkele. Mistäsh shinä shiihen tupshahdit...".

-"Olen ruokaostoksilla...".

-"Hyvä. Kuule. Kato, ettei toi kaupan kassha näe mun kaljanoshtelua....", Pate mongersi ja noukki kaljatölkkejään lattialta, persevaon vilkkuessa vihreiden verkkareiden yläosasta.

-"Mutta jouduthan sinä sen kautta menemään joka tapauksessa...".

-"Ai niin. Perkele. Missäsh kuule ishäntä on?"

-"Kuka isäntä?"

-"Ei kuule mitään. Mä meen nyt...".

Pate meni. Katselin hänen jäätävää skarppaustaan, pankkikortin lukemattomia käyttöyrityksiä, lopulta onnistumista, ja sen takia hurraamista. Oli uskomatonta, että Pate sai ne kaljat ulos kaupasta.

Kun tulin kotiin, näin Paten seuraavan kerran. Hän oli kotioveni edessä paskalla.

-"Mitä jumalauta sä suoritat?" kysyin ihmeissäni.

Pate katsoi minua tyynesti, kuin aavetta, ja ryhtyi sitten vetämään verkkareitaan ylös. Sitten hän tyrskähti yhtäkkiseen hihitykseen ja sanoi:

-"Perkele, kun ummettaa...khikhi".

Olin niin hämilläni, etten ensin saanut sanaa suustani. Pate käytti sen siekailematta hyväkseen:

-"Olishin jättänyt shulle terveisiä shiitä, miten sä äshken tönit mua tuolla kaupasha, mutta shen kerran kun olish tarvinnut, niin ei ollut löyshällä. Tuli tommoinen kikkare vaan...".

Katsoin kikkaretta. Se oli kuin jäniksen papana. Minulla meinasi päästä itku. Nauraa ei voinut. Pate virnisteli minulle kaljakassi kädessään ja minä mietin, että minkälaisen rangaistuksen siitä mahtaisi saada, jos heittäisi kännisen naapurin rappusia alas.

Jätin kuitenkin sellaisen suorittamatta. Hetken sitä jouduin kyllä nieleskelemään. Menin kotiini ja ryhdyin välittömästi tutkimaan ulkomaanmatkoja, intensiivisemmällä otteella. Täältä oli nyt pakko päästä hetkeksi pois.

Ei meitä korona -virus kurittanut, heinäkuussa 2020.

Pate se oli.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 20 Olen nyt kaksi päivää seuraillut ikkunasta meidän taloyhtiön huoltomiestä, jolla näyttää näin syksyisin olevan kamala himo puhallella puusta pudonneita lehtiä paikasta toiseen. Eilen hän lehti -puhalteli etupihan vaahtera -puusta pudonneita lehtiä, pieniin kasoihin, ja tänään taas niitä samoja lehtiä, joita öinen tuuli oli levitellyt pitkin pihaa. Sen verran minua huvitti tämän huoltomiehen toiminta, etten malttanut olla hänelle sanomatta, kun tulin kaupoilta: -"Moi. Kattelin eilen ikkunasta sun touhuja. Kiva lehtipuhallin sulla, mutta tajuathan sä, että toi on ihan turhaa hommaa? Puhaltelet niitä lehtiä pitkin pihaa, edestakaisin, päivästä toiseen. Tekisit sinäkin jotain järkeviä töitä palkkasi etten. Kuten esimerkiksi vaihtaisit ton meidän rapun hissin lampun, joka on ollut sammuneena jo viikon. Tai veistelisit eukolles vaikka luudan". Huoltomies sydämistyi, jostain kumman syystä, ja lähti minua sillä lehtipuhaltimella takaa-ajamaan. Näin hänen ilmeestään, että nyt ...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 17 Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli. Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli.  Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain ku...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 19. Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja.  Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi.  Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia. Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon...
Lue lisää