NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 13


Saunoimme siis yläkerran naapuri Paten kanssa (kts osa 12!). Olimme päässet jo löylyjen puolelle, muutaman kiusallisen vaatteiden riisumisminuutin jälkeen. Istuimme lauteilla rinnakkain, kaljapullot hyppysissä ja ähkittiin, aina kun heitin vettä kiukaan kuumille kiville. Pyyhkäiltiin ensihikeä otsalta ja juotiin kaljaa. Minä rauhallisesti huikkaa ottaen ja Pate imien kaljapulloa kuin simo hilloa.

Katsoin löylyhuoneen mittaria. Se näytti 80 astetta. Tosin se näytti aina sitä samaa. Oli näyttänyt jo muutaman vuoden. Tuskin se edes toimi. Mietin puheenaiheita. Että mistä ikään kuin aloittaisin tämän rauhamme rakentamisen, Paten kanssa. Myöntää täytyy, että meillä oli kyllä ollut heti alusta asti paljon tiheitä tilanteita.

Yskäisin.

-"Mehän ollaan jo silleen esitelty itsemme, vaikkakin hätäisesti, silloin siellä talkoo -päivänä. Muistatko?"

Pate vilkaisi minua. Mietti taatusti, että vittuilinko sen juomisesta ja muistamattomuudesta. Näki vilpittömät kasvoni, joiden ilmeen jouduin oikein pinnistämään, ja Pate vähän suli.

-"No joo".

-"Sähän olet Pate? Onko se ihan sun ristimänimi? jatkoin.

Pate nyökki, kaljapullo suussa, ja vastasi:

-"Juu, kyllä se mun oikea nimi on...tai oikeammin kyllä Pertti, mutta se on silleen vääntynyt vuosien saatossa Pateksi...".

-"Okei. Ei siinä. Nimethän muuttuu, luonnollisesti...vuosien saatossa... Silleen. Mä olen Rutiger. Siis oikealta nimeltäni", vastasin.

Valehtelin Patelle vasten naamaa. Tai siis vasten kaljapulloa, jota Pate heilutteli tyhjänä melkein naamani edessä. Oli aikeissa mennä hakemaan lisää, mutta pysähtyi kesken liikkeen, istui takaisin alas ja mulkaisi minua.

-"Rutiger? Mikä helvetin Rutiger? Ei sellaista nimeä ole olemassakaan..."Pate ihmetteli.

Minulla istui nyt, jostain syystä, punainen piru hikisellä olkapäällä. Paten veltto ryhti, hieltä haiseminen siinä metrin päässä ja kaljan kittaaminen hörppy -nopeudella, ärsytti jotenkin suunnattomasti. Rauhan rakentaminen oli unohtunut kahdessa minuutissa. Päätin heittää lisää kusta kiukaalle. Tai siis vettä meillä vaan siinä oli ämpärissä.

-"Kyllä on. Se on Kongolaista alkuperää. Iso-isäni isä on siis kongolainen. Sieltä se tulee".

-"Just", Pate vastasi ja livahti löylyistä, ilmeisesti hakemaan lisää kaljaa. Suihkussa Pate ei käynyt. Tuli sitten jo takaisin, edelleen järkyttävältä hieltä haisten, ja nyt kahden kaljapullon kanssa. Toisen Pate pisti kylmää vettä täynnä olevaan ämpäriin, ja toisen nosteli saman tien rohtuneille huulilleen.

Hetken oltiin taas hiljaa siinä. Heitin taas vähän vettä kiukaalle. Kivet sihisivät. Jatkoin valehtelua:

-"Mähän esittelen aina itseni kaikille Björkkana. Tai se siis on oikeasti Björn. Kai mä jotenkin häpeän sitä Rutigeria".

Tunsin korvieni kuumentuvan ja ehkä jopa vähän heiluvan. Minua rupesi naurattamaan omat juttuni. Yskin naurun pois. Tunsin Paten tuijotuksen poskessani. 

-"Ihme juttuja sulla. Kyllä mä sun oikean nimes tiedän. Sä taas vittuilet mulle ja suunnittelet jotain älytöntä...", Pate puheli ja olin kuulevinani hänen äänestään pientä ärsytystä.

Heitin löylyä. Tietoisuus siitä, että Pate ei todellakaan kehdannut tulla pesuhuoneeseen pesulle kanssani yhtä aikaa, sai minut toimimaan. Heitin koko ämpärillisien vettä kiukaalle. Tai no, puolikkaan. Kiuas meinasi räjähtää. Siltä se ainakin kuulosti. Hyppäsin pesuhuoneen puolelle. Kuulin Paten kiroilun.

-"Mitä vittua sä puuhaat? Voi helvetti sun kanssas...".

Menin suihkuun, pesin itseni saippualla. Kuuntelin Paten kiroilua ja ähkimistä ja löylyhuoneen oveen nojaamista. Ei Pate kestänyt enää, vaan pullahti pesuhuoneen puolelle, punaisena kuin paksu rapu.  Ja haisi edelleen hikiseltä mursulta. Kaljapullo pysyi kuitenkin uskollisena ystävänä kädessä. 

-"Meinaatko sä saatana tappaa mut? Voi vittu sua taas...."

Menin pukuhuoneen puolelle. En sanonut sanaakaan. Pate pääsi suihkuun. Aivan kuin mursu olisi kylpenyt. 

Puin päälleni ja lähdin kotiin. Pate jäi pesuhuoneen puolelle.

Minua aivan selvästi jäyti vielä se Nishikin jarrupalojen irrotus, jonka Pate oli jokin aika sitten suorittanut ja melkein tappanut minut

Ei meitä kesäkuussa 2020, korona -virus, eikä hallituksen toimet, juurikaan kurittaneet.

Meillä oli nyt muut syyt olla pahalla päällä.













Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 20 Olen nyt kaksi päivää seuraillut ikkunasta meidän taloyhtiön huoltomiestä, jolla näyttää näin syksyisin olevan kamala himo puhallella puusta pudonneita lehtiä paikasta toiseen. Eilen hän lehti -puhalteli etupihan vaahtera -puusta pudonneita lehtiä, pieniin kasoihin, ja tänään taas niitä samoja lehtiä, joita öinen tuuli oli levitellyt pitkin pihaa. Sen verran minua huvitti tämän huoltomiehen toiminta, etten malttanut olla hänelle sanomatta, kun tulin kaupoilta: -"Moi. Kattelin eilen ikkunasta sun touhuja. Kiva lehtipuhallin sulla, mutta tajuathan sä, että toi on ihan turhaa hommaa? Puhaltelet niitä lehtiä pitkin pihaa, edestakaisin, päivästä toiseen. Tekisit sinäkin jotain järkeviä töitä palkkasi etten. Kuten esimerkiksi vaihtaisit ton meidän rapun hissin lampun, joka on ollut sammuneena jo viikon. Tai veistelisit eukolles vaikka luudan". Huoltomies sydämistyi, jostain kumman syystä, ja lähti minua sillä lehtipuhaltimella takaa-ajamaan. Näin hänen ilmeestään, että nyt ...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 17 Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli. Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli.  Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain ku...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 19. Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja.  Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi.  Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia. Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon...
Lue lisää