Naapuritarinoita koronan aikaan

 NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

Osa 9.

Kesä 2020 tuli niin sanotusti keikkuen. Uimahallit avasivat ovensa, museoihin pääsi taas, jos sellaisissa tykkäsi käydä, ja ravintoloihinkin pääsi nauttimaan taas virvokkeita. Minäkin suunnittelin keikkuvani jossain vaiheessa terassille, kun sopivan lämmin päivä ilmaantuisi. Kaikki tuntui jotenkin normalisoituvan, vaikka takaraivossa kaihersi, että "kyllä tämä väliaikaista vaan taitaa olla".

Meidän taloyhtiössä, Espoon Kivenlahdessa, ei voinut sanaa "normaali", kyllä käyttää. Tuntui kun pari jantteria (alakerran Chen ja yläkerran Pate) olisivat muuttuneet yhä hullumpaan suuntaan, jos se nyt ylipäätään oli edes mahdollista. 

Eräänä aamuna, taisi olla ihan toukokuun loppua, suunnittelin rantsulle lähtöä. Aurinko möllötteli taivaalla, ei pilvenhattaraakaan missään, ja lämpötila huiteli kahdenkymmenen tienoilla. Pakkasin jo reppuun pyyhettä, uimahousua ja aurinkorasvaa, kun yläkerrassa meno muuttui jo niin häiritseväksi, että siihen oli lähes pakko puuttua. Jo puoli tuntia kestänyt hihittely, jota vielä jotenkin jaksoi kuunnella, vaihtui nyt räkäisiin ja äänekkäisiin naurunpyrskähdyksiin. Mietin hetken, että jos lähtisi vaan sinne rantsulle ja antaisi olla, mutta naapurisuhteiden yliasiamiehenä minun oli lähes velvollisuus mennä katsomaan, että mikähän siellä Patella oli tällä kertaa hätänä.

Pate avasi oven ne tutut pitkät, nyloniset kalsarit jalassaan, ilman paitaa ja kaljapullo kädessä. Huomasin, että ensimmäinen reaktioni oli huokaisu. Pate aloitti:

-"Mitäs naapuri? Olet taas jumppaamaan menossa?"

-"No, jotain sen suuntaista...".

Osoitin sormella Paten kädessä ollutta kaljapulloa.

-"Olet ryypiskellyt taas? Tiedätkö paljonko kello on?"

-"Eikö sulla nyt omaa kelloa ole? Täytyykö sitä täältä tulla kyselemään? Ja emme ole ryypiskelleet. Vähän olutta maistelemme vaan...".

Laitoin kädet ristiin rinnuksille, koska tajusin, että tästä oli näköjään tulossa jonkinasteinen oratorinen mittelö, johon tarvittiin totisempaa otetta. Pate heilui ovensuussa, virne naamallaan ja sellaisessa asennossa, kuin olisi kaulaillut jotain. Minä katselin Paten horjumista ja yritin kasata ajatuksiani.

-"Mä olen nyt vajaan tunnin kuunnellut sun hihittelyä ja nauramista. Mitä sä hillut täällä taas itsekses?"

-"En minä suinkaan ole täällä vain itsekseni, vaan minulla on kaveri".

-"Kaveri? Mikä kaveri?"

-"Sampo. Tässähän hän seisoo mun vieressä. Oletko sä sotasokea? Häh? Nih. Ja meitä naurattaa kovasti, kun pelaamme Kimbleä. Se on sitten huvittava peli. Ja jännäkin".

Menin taas hetkeksi sanattomaksi. Tuijottelin vain Patea ja hänen mielikuvitusystäväänsä, jota hän tässä juuri tuntui halailevan. Pate hörppäsi kaljaa ja tarjosi Sampollekin. Minua rupesi kylmäämään.

-"Tuota noin. Onko sulla Pate kaikki ihan ok? Meinaan vaan, että oletko sä lyönyt päätäsi johonkin? Esimerkiksi patteriin? Kaatuessa lattiaan?"

-"Mitä? No, en tietenkään. Mitä sä nyt tollasia kyselet?"

-"Ajattelin vaan. Eipä siinä. Jatketaan harjoituksia. Ja käyttäkää kondomia....".

Lähdin rantsulle. Sekavin miettein. Päätin, että tänään on juuri se päivä, kun voisi käydä terassilla juomassa muutaman lonkeron.

****

Kun illalla tulin kotiin, olin sekä hiukan ruskettunut, että humalassa. Mielessä ei enää kummitellut Patet eikä Sampot, eikä korona -viruksen kirot. Runsas määrä lonkeroa piti siitä huolen. Olo oli huoleton. 

En tiedä oliko alakerran Chen oikein vahtinut tulemistani, mutta tuli itse kyllä aikamoisella kolinalla ja huohottaen minua rapussa vastaan. Pärskähdin iloiseen nauruun.

-"No Chen. Mihinkäs sulla tuollainen hoppu, näin kauniina iltana?"

Samassa myös Pate tulla hiippaili yläkerrastaan alas ja tuli ihmettelemään Chenin selän taakse, että mikä oli meininki.

-"Kato sekopää Pate. Missäs sun kaveris Sampo on?" kysyi. Huomasin, että iloni katosi, yhtä nopeasti kuin tulikin.

-"Mitä sä horiset? Tässähän se on mun kainalossa".

Chenin ilme oli näkemisen arvoinen. 

-"Mikäs teillä nyt on taas hätänä?" kysyin.

-"Chenillä on se korona -virus. Ja nyt se on varmaan sullakin. Lällätilää", Pate sanoi ja nauroi taas karmivasti päälle.

Katsoin ihmeissäni Cheniä, joka alkoi itkemään. Sitten Patea, joka nauroi. Tämä oli oikea hullujenhuone.

-"Minä olen sen jo sairastanut. Ja niin varmaan Pate myös sinä, vaikka et varmaankaan sitä ole edes tajunnut, ja koska sun tekemiset on niin älyttömiä, niin se on takuulla pysyvästi sun aivoissas. Ja Chen, lopeta se itkeminen. Ei tässä ole mitään hätää. Et sinä siihen kuole. Pari päivää olet kipeänä. Siinä kaikki...", sanoin.

Patelta hyytyi nauru ja Chen sai itkunsa katki.

-"Mutta kun...me joudutaan karanteeniin kaikki, sinäkin...", Chen sai sanottua.

Rupesin katsomaan kattoon. Kesä alkamassa ja karanteeniin. Ei nyt jumalauta ollut todellista.

Päätin siinä samassa hetkessä, että minua, tervettä miestä, ei moiset karanteenit koske. 

Käännyin niin sanotusti kantapäilläni ja suuntasin askeleeni takaisin sinne, mistä äsken tulin. Baariin.

Korona kuritti meitä kaikki kesällä 2020.

Ihan saatana kaikkia.