NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN
Osa 10.
Koin kesän 2020 alkamisen varsin positiivisena. Vaikka minulle oli langetettu korona -karanteeni, alakerran naapuri Chen korona -tartunnan takia, en vaipunut epätoivoon, enkä antanut sen vaikuttaa valoisaan luonteeseeni. (Heh).
Minulle oikein soitettiin jostain terveysvirastosta, tai vain terveysasemalta, en ole varma, en saanut soittaneen sairaanhoitajan statuksesta selvää, ja kerrottiin minua koskevasta kahden viikon karanteenista, koska Chenillä oli tartunta ja olimme olleet tekemisissä, koska Chen oli sanonut niin. Yläkerran Patesta Chen ei ollut puhunut mitään, vaikka varmasti olivat olleet kosketuksissa toisiinsa. Mietinkin, että Cheniltä oli tätä asian haaraa kysyttävä, heti kun hänen korona -viruksensa hellittäisi otteensa. Sinne ei ollut nyt menemistä. Chen oli täysin eristäytynyt. Kun kysyin terveysviranomaiselta, että miten karanteeniani valvottaisiin, puhelimen toisessa päässä ensin naurahdettiin, koska se on hallitsematon primitiivinen reaktio, ja sitten huokaistiin, samasta syystä, ja lopuksi oltiin kiusallisen pitkään hiljaa, jonka perusteella tein sitten johtopäätökset. En aikonut noudattaa mitään tällaisia älyttömiä, näin löysin perustein langetettuja, karanteeneja. Jouduin kyllä hetken painiskelemaan asian eettisyyden, ja sosiaalisen paineen kanssa, mutta kun tutkiskelin itseäni ja tekemisiäni, en kokenut omantunnontuskia. Olin peruslähtökohdiltani jo muutenkin outoja ihmisiä etäällä pitävä, joten se siitä. Kukaan ei tulisi saamaan korona -virusta minun kauttani. En siis aikonut suorittaa mitään kahden viikon eristysvangin rangaistusta ja nököttää vain pesässäni, sellissäni, kuin huuhkaja. Tarkoitukseni oli elää normaalisti, hallinnon minulle luomasta paineesta huolimatta.
Huomioni kiinnittyi yhä enemmän omaan taloyhtiöömme, tosin luonnollisella tavalla. Varsinkin sen yhteen asukkaaseen, kaikkein levottovimpaan, eli yläkerran Pateen. Siinä sitä oli omituinen veikko. Popeda soi entiseen malliin. Kovalla ja toistolla. Kun kuuli seitsemännentoista kerran Popedan esittämän kappaleen "Nyrkki-Kyllikki", helvetin lujalla, sen osasi pian jo ulkoa. Se alkoi soimaan päässä. Siitä tuli korvamato. Se oli hirmuista. Ne päivät olivat kamalaa aikaa.
Pate eli muutenkin aivan selvästi elämänsä villeintä aikaa. Varmaan hulluintakin. Pate eli kuin viimeistä päivää, enkä usko, että hänen ruumiinrakenteellaan siihen olisi kyetty ilman kunnollisia päihteitä. Pate ei mitään kaljaa juonut nyt kuin vain janojuomana. Siihen hulluuteen tarvittiin runsaasti ihan raakaa suomalaista, ja joskus myös venäläistä, rajan takaa salaa tuotua, viinaa. Lisänä, ikään kuin salaattina, Pate käytti höpöheinää, elikkäs marijuanaa. Ja kaiken tämän näki ja haistoi ja kuuli, varsinkin kuuli, taloyhtiömme arjessa. Sitä minä mietin, että mistä Pate sai rahaa kaikkeen tuohon? Ei moinen humppaaminen ilmaista ollut. Päätin käydä miestä tervehtimässä ja kysymässä asiaa.
Pate tuli ovelle tutussa garderoobissa, pitkissä kalsareissaan ja ilman paitaa. Näin, että Pate oli itkenyt.
-"Terve", aloitin varovaisesti.
-"Mikäs sulla on hätänä?" jatkoin.
-"Vaimo on nyt kanssa saanut sen taudin, sen koronaarin. Voi sillä olla myös tippuri. Perkele tätä elämää", Pate vuodatti ja tirskautti minun ilokseni kyyneleet poskilleen.
Olin ihmeissäni. Rahasta ja huumeista puhuminen tuntui nyt tahdittomalta.
-"Mitä? Onko sulla vaimo? En tiennytkään...mä luulin, että ihan Nyrkki-Kyllikkiä...mikäs sun vaimos nimi on?" yritin lohduttaa.
-"Barbara. Tuolla se on lyttänänä kylppärissä. Taudin pesäke. Huora se on, saatana..."Pate kiljahteli.
Astuin lupaa kysymättä sisään ja menin kylppäriin. Näin pesukonetta vasten nojaamassa, ilmaa päästäneen, löysän muovinuken, punattuine huulineen. Rupesin nauramaan. Menin takaisin ovelle.
-"Mitä mä teen?" Pate kysyi epätoivoisen oloisena.
-"Ai mitä teet. No, tilaat pornokaupasta uuden. Voi helvetti Pate sun kanssas...", naureskelin ja päätäni pudistellen lähdin takaisin asuntooni.
Korona kuritti meitä kaikkia.
Melkein kaikkia. Patea nyt ainakin.
Kommentit
Lähetä kommentti