NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

Osa 7.


Hulluus tuntui olevan Suomessa vallitsevana mielenlaatuna koronakeväänä 2020. Hallitus ei oikein näyttänyt tietävän mitä olisi pitänyt tehdä, ja siksikin vain reagoi tapahtumiin, ja uutisiin maailmalta, varsin epäloogisesti. Siitä se epätietoinen hulluus ihmisten mieliin osiltaan sai alkunsa. Kuin bensaa olisi heittänyt, jo valmiiksi kyräilyyn taipuvaisten suomalaisten ajatusten liekkeihin.

Uudenmaan rajan sulkeminen oli yksi hulluuden esiintymä, vaikka ei kestänytkään kuin kolmisen viikkoa. Hallitus selitti rajan sulkemisella sitä, että tauti ei leviäisi muualle maahan, koska pääkaupunkiseudulla se riehui varsin riehakkaasti. En ole nähnyt tutkimustuloksia tämän toimen onnistumisesta, taudin leviämisen suhteen, mutta vahvasti epäilen sitä. Minua nauratti kaupasta vettä, vehnäjauhoja ja vessapaperia hamstraavien lisäksi juttu lehdessä, jossa kerrottiin jonkun ihmispolon seonneen oikein kunnolla ja yrittäneen Uudenmaan rajan yli väkisin, autolla. Ihan hullun touhua, koska vastassa rajallahan oli sekä armeija, että poliisi. Mieshenkilö, äijä, lieni kännissä, tai muiden päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena. Ei sitä muuten noin epätoivoisia tekoja kukaan tee. Motiivi jäi muutenkin vähän epäselväksi. Poliisit sitten pysäyttivät äijän piikkimatolla, tai siis hänen autonsa, ja äijän sitten vielä etälamauttimella, koska yritti vielä juosten karkuun. Epätoivoisia tekoja epätoivoisena aikana.

Hulluus kukoisti myös meidän taloyhtiössä, valitettavasti.  Se suorastaan tunki ilmoille värikkäitä kukkia, pinkistä mullasta. Ja asialla tietysti alakerran naapuri Chen ja yläkerran naapuri Pate.

Chen oli tosin menossa hulluudenasteikolla parempaan suuntaan. Mutta se varmaan johtui siitä, että se lähtötilanne oli niin surkea. Nyt tuntui, että se hänen entinen, jo viikkoja kestänyt mielenvikainen kyräily ja kotona värjöttely, oli muisto vain. Hän oli selkeästi saanut virtaa nivusiinsa ja rohkeasti tallusteli ihmisten ilmoilla. Tosin vahvasti maski naamalla. Tuli vastaan minuakin, useaan otteeseen. Eräänäkin aamuna portaikossa, kun olin lähdössä lenkilleni. Chen sanoi tulevansa "tshaaralashta".

-"Anteeksi mitä? Ei saa mitään selvää, kun sulla on tuo maski naamalla...", sanoin.

-"Tsairaalashta!" Chen sössötti.

Katsoin häntä ihmeissäni. Sitten tajusin.

-"Sairaalasta? Sinä siis tulet sairaalasta? Miksi sinä sairaalasta tulet? Mikäs sinua vaivaa?" kysyin.

Chen katseli minua hetken aikaan hiljakseen, kulmiensa alta, riisui maskinsa ja puhkesi sitten puhumaan. Lieneekö ollut huumaavien lääkeaineiden vallassa:

-"She shinun läimäishyshi, minun poshkelleni, tässhä taannoin, jota shinä väitit yshtävällishmielishekshi, rikkoi minulta leukaluun. Shiitä johtuen minulla on nämä raudatkin nyt shuussha...".

Kumarruin katsomaan hänen kasvojaan lähemmin, ja toden totta; rautaa oli suussa. Minulle tuli surullinen mieli.

-"Pyydän sitä anteeksi. Ei ollut tarkoitus sillä lailla...niin lujasti...".

-"Anteekshi. Voishitko puhua tähän toisheen korvaan...minulta puhkeshi shiinä rytäkässhä myösh tärykalvo täshtä vashemmashta korvashta, joten en kuule shillä mitään...".

Kumarruin oikean korvan puoleen.

-"Niin. Pyydän anteeksi sitä hässäkkää silloin. Se tuli niin yllättäen. Minä vain reagoin tulleeseen uhkaan...".

-"Älä kuule turhia anteekshipyytele. Kaikki on anteekshiannettu. Ja she läimäysh oli minulle ihan oikein. Shehän herätti minut tavallaan uneshta. Ihan kuin olishin ollut jonkin taian vallassa, piilottelin vain kotona kuin haamu. Nyt elämä shujuu jouhevammin, vaikka vammoja onkin. Ja nehän paranevat ajan kuluessha. Ja shehän myös lähenshi meitä, ainakin fyyshishellä tasholla ja mikshei myös henkishellä. She...".

Seurailin puolikiinnostuneena Chenin iloista sönköttämistä. Minun oli vaikea saada selkoa kaikista sanoista ja hänen lennokkaista ajatuksistaan, sen suussa olevan rautahäkkyrän takia. Lisäksi en ollut varma, että pitäisikö Chenin sanoja uskoa, vai ei.  Toisaalta hän vaikutti vilpittömältä, vaikkakin huumatulta, mutta toisaalta muistin myös sen hänen miekkansa olemassaolon. Päätin katsella vähän tarkemmin olkani yli, tästä eteenpäin. Ei tämän Chenin jutuista voinut olla ihan varma. Ties mitä kostoa se mielessään suunnitteli, vaikka nyt iloisesti sönköttelikin. En tuntenut kiinalaista mielenmaisemaa juuri ollenkaan, joten varma ei voinut olla mistään.

Kaikkein suurinta se hulluus oli kuitenkin yläkerrassani. Paten touhut olivat jotain aivan älyttömän ja mielenvikaisuuden välillä.

Mutta siitä ensi kerralla. 

Korona kuritti meitä kaikkia, keväällä 2020.

Joitain tosin enemmän kuin muita.











Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 20 Olen nyt kaksi päivää seuraillut ikkunasta meidän taloyhtiön huoltomiestä, jolla näyttää näin syksyisin olevan kamala himo puhallella puusta pudonneita lehtiä paikasta toiseen. Eilen hän lehti -puhalteli etupihan vaahtera -puusta pudonneita lehtiä, pieniin kasoihin, ja tänään taas niitä samoja lehtiä, joita öinen tuuli oli levitellyt pitkin pihaa. Sen verran minua huvitti tämän huoltomiehen toiminta, etten malttanut olla hänelle sanomatta, kun tulin kaupoilta: -"Moi. Kattelin eilen ikkunasta sun touhuja. Kiva lehtipuhallin sulla, mutta tajuathan sä, että toi on ihan turhaa hommaa? Puhaltelet niitä lehtiä pitkin pihaa, edestakaisin, päivästä toiseen. Tekisit sinäkin jotain järkeviä töitä palkkasi etten. Kuten esimerkiksi vaihtaisit ton meidän rapun hissin lampun, joka on ollut sammuneena jo viikon. Tai veistelisit eukolles vaikka luudan". Huoltomies sydämistyi, jostain kumman syystä, ja lähti minua sillä lehtipuhaltimella takaa-ajamaan. Näin hänen ilmeestään, että nyt ...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 17 Pariisissa vietetyn viikon jälkeen, minä palasin jälleen työn pariin, arkisiin askareisiin. Oli paljon kirjoitettavaa ja olin jälleen virtaa täynnä. Koronarajoituksetkaan eivät nyt, näin heinäkuun lopulla 2020 paljon rajoittaneet. Tosin, nämä kirjoittamishommathan ovat aina olleet niin sanottuja etätöitä, ei niitä siis porukassa tehdä, vaan aina yksin, omien ajatusten kanssa. Että sikäli. Menin yhtenä aamuna, vaihtelun vuoksi, työskentelemään Pikkulaivan kirjastoon, josta olin varannut työtilan pariksi tunniksi. En ollenkaan yllättynyt, että törmäsin yläkerran naapuri Pateen, mutta se yllätti, että näin hänet kirjastossa. En tiennyt Patea kirjaston käyttäjäksi. Tosin, ei hän nytkään mitään lukenut, kuunteli musiikkia kuulokkeet päässä ja pläräili CD-hyllykköä. Metrien päähän kuului, että siinä sitä taas Popedaa kuunneltiin. Tuskin hän koskaan mitään muuta edes kuunteli.  Minuun iski pieni piru. Kävin kämmenellä kopauttamassa Patea takaraivoon. Litsahtava läsäys vain ku...
Lue lisää

NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN

 Osa 19. Palaan taas, parin kuukauden tauon jälkeen, syksyyn 2020, jolloin maa eli edelleen kaikin puolin poikkeuksellisia oloja.  Korona oli kaikilla vielä mielessä, ei kesä sitä poistanut. Kasvomaskit, ihmisten yrmeä ilme, jos meni liian lähelle, ja karu kyräily muutenkin, olivat siitä vahvoja merkkejä. Ei ihmisten mieliä noin vain vakautettu, vaikka itse tauti oli suvantovaiheessa. Media rummutti silti koko ajan kauhukuvia ja  kaikenlaisia, älyttömiäkin varautumiskeinoja, ihan elokuvista opittuun malliin. Rokotuksia valmisteltiin ja suunniteltiin, ja joku esitti jo ensimmäisen idun sellaisestakin valvontakeinosta, kuin koronapassi.  Koulut alkoivat elokuussa ihan normaalisti, mikä oli erinomainen asia, olihan keväinen eristäytyminen kaikilla hyvässä muistissa. Eikä se muisto suinkaan ollut positiivinen. Lapset ja nuoret pääsivät toistensa seuraan, piinaamaan opetusministeri, sosialisti Li Anderssonin pomottamia opettajia. Minä en näistä piitannut edelleenkään tuon...
Lue lisää