NAAPURITARINOITA KORONAN AIKAAN osa 2.

Osa 2.

Vilustutin itseni, juoksemalla kaverini Pipopään kanssa ravintolaillan päätteeksi munasillaan pitkin Kivenlahden katuja. Humalapäissämme tietenkin. Pipopää oli tullut Korsosta asti minua katsomaan, joten vähän riehaannuimme. Krapulan lisäksi siis minuun iski siis flunssa. Korona se ei ollut, se testattiin. Pipopää teki minulle kuulemma mielellään koronatestin, pitkällä tikulla, ennen kotiin lähtemistään. Ihmettelin siinä, että miksi Pipopää ei sairastunut, vaikka oli samalla lailla riehaantunut. Pipopää selitti olevansa paljon kauempana kuolemaa, ikänsä puolesta, kuin minä. 

-"Ja minuun ei tuollaiset naurettavat pöpöt tartu muutenkaan ollenkaan", Pipopää jatkoi selvitystään.

Naureskelin Pipopään uhoamisille ja muistutin, että ei ehkä kannattaisi olla niin ylpeä, se voisi kostautua. Nyt oli liikkeellä paljon jymäkämpiäkin tauteja, kuin tämä flunssa. Ei Pipopää siihen kuin tuhahdellut vaan.

Vietin seuraavat viisi päivää kotioloissa, yskien, räkien ja vähän kuumeillen, mitä nyt kerran piipahdin kauppareissulla. K-marketissa ja Alkossa. Minuun oli jäänyt jonkin sortin viinan himo, Pipopään kanssa humputtelusta. Maski kasvoilla hoidin kauppa -hommat. Sitä minä vähän naureskelin, kun ihmiset niin innokkaasti hamstrasivat pullovettä, vehnäjauhoja ja vessapaperia. Ihan kuin sotaa varten. Aika moni on seonnut tästä korona -hysteriasta, mitä mediakin mielellään pitää yllä.

Ostin kaupasta ruokatarpeita, normaalisti, ja Alkosta pari pulloa Minttu -viinaa ja Rommia flunssan karkottamiseen. Näin minä sen itselleni selitin. Vaikka todella vaikeaa on itselle kyllä valehdella. Siitä jää aina kiinni. Minttu -viinat oli tarkoitettu ihan vaan juopotteluun. Rommikin.

 Sairastelin flunssaa sekä lepäämällä, että juopotellen, työpöytäni ääressä, kuitenkaan mitenkään työskentelemättä. 

Neljä päivää sairasteltuani huomasin itsessäni taudin kaikkoamista. Krapula tosin oli julmetunmoinen. Sitä ei helpottanut ollenkaan alakerrasta kuulunut meteli, kiljuminen ja huutaminen. Minun oli pakko käydä, vastuuntuntoisena ihmisenä, katsastamassa, että mikä siellä oli hätänä. Mistä sitä tiesi, näinä epävakaisuuden aikoina, että minkälainen murhenäytelmä siellä oli käynnissä.

Korva ovessa ensin tarkistin, että ringittelen oikeaa ovikelloa. Ovea tuli avaamaan nuorehko, ehkä kolmekymppinen, minua noin päänmitan lyhyempi itämaalainen mies. Emme kätelleet, koska korona. Kurkkuja kröhimällä selvittelimme ensin yhteistä kieltä. Sellaiseksi valikoitui englanti. 

-"Mites menee?" kysyin ensitöikseni.

Mies katseli minua ihmeissään, yläviistoon, ja levitteli käsiään. Esittelin itseni:

-"Minä olen Leevi. Leevi Lestadius. Tuolta sun yläkerrasta", valehtelin. Sen nimeni. En tiedä miksi. Minuun iski heti tämän esittelyn yhteydessä sellainen tunne, että tässä nyt mittailtiin peniksiä, noin niin kuin kuvainnollisesti, enkä halunnut heti kättelyssä jäädä jalkoihin. Vaikka emme kätelleetkään. Koska se korona. 

-"Xou Chen", mies vastasi ja nyökkäsi päällään. Siis kumarsi.

Katselin miehen touhuja hymynkare suupielissä. Koin voittaneeni ensi erän. Sitten siinä mittailtiin  myös katseilla toisiamme. Näin, että Chen oli hikinen, otsalla kiilsi selkeä erite, ja rinnan kohoilusta näin, että syketaso oli myös normaalia korkeammalla. Esitin asiani:

-"Mitäs helvettiä sä suoritat täällä? Yläkertaan kuuluu perkeleellinen meteli. Katsotko sä pornoa?"

Chen häkeltyi, yritti muodostaa sanoja, mutta minä paahdoin lisää, kun olin vauhtiin päässyt:

-"Mulla on helvetillinen krapula ja flunssaa pohjalla. Jos ei se meteli lopu, niin minä en vastaa teoistani", sanoin kiivaasti, vaikka en tarkoittanutkaan olla niin jyrkkä. Olin silti varmaan aika pelottava, koska olin tosiaan Cheniä melkein puoli metriä pidempi ja olin asettunut suhteellisen haastavaan ja päälle -karkaavaan etukenoon. Ihmettelin itsekin, että miksi minussa loimusi näin vahva kiihko. Mutta ei minun tarvinnut kauan asiaa ihmetellä, kun tunsin flunssan ja massiivisen krapulan tenhon. Se minua ajoi, tässäkin asiassa.

Chen sanoi, aroin sananpainoin, että hän pelasi tietokone -pelejä, ja niistä oli varmaan kantautunut ääni yläkertaan. Ja Chen myönsi, olkiaan kohautellen ja edelleen aroin äänenpainoin, että ehkä hän oli hieman liikaa innostunut, pelin melskeessä. 

-"Lupaan, Lestadius, että yritän hillitä kiljumisiani, tästä eteenpäin".

Ihmettelin, että miksi Chen minua Lestadiukseksi kutsui, senhän olin valehdellut sukunimekseni. Vaikka kyllähän Chen voisi sen heti todistaa valheeksi, vain katsomalla postiluukussani ollutta nimeä. Siinä ei lukenut "Lestadius". Harmitti tällainen valehteleminen, josta jäisi heti kiinni.

Nyökkäiltiin siinä molemmin puolin, kunnes Chen sulki oven. Jäin miettimään Chenin nimijärjestystä. "Xou Chen". Kumpi oli etunimi? No, ei sillä kai ollut merkitystä. Kutsuisin Cheniä Cheniksi.

Lähdin yläkertaan. Päätin kupitella vielä tämän päivän. Flunssaa oli vielä minulla kehossa. Huomenna parantelisin ja ylihuomenna palaisin ihmisten ilmoille. Jos nyt sellaisia ilmoja olisi.

Korona kuritti meitä kaikkia.